NIINIMÄEN KORPI-VEIKOT R.Y. 1962 – 2022

Historiikki

Yleistä

Vielä 1950-luvulla ja 1960-luvun alkupuolella metsästys koettiin melko vapaaksi.  Metsästysaikoja noudatettiin, mutta riistamäärien ja metsästysalueiden suhteen ei oltu kovinkaan tarkkoja.  Meininki oli sellainen, että jos joku ei ollut erityisesti kieltänyt metsästystä maillaan oli siellä metsästäminen sallittua.  Niinhän se oli aina ollut.  Riistan hoito ei tainnut tulla monenkaan mieleen.

Varsinkin 1960-luvun alkupuolella metsästys alkoi järkevöityä.  Vuonna 1962 perustettiin Metsästäjäin Keskusjärjestö.  Sen alaisuudessa toimi 15 riistanhoitopiiriä, jotka oli muodostettu lähinnä vanhan läänijaon mukaisesti,  ja ne puolestaan oli jaettu riistanhoitoyhdistyksiin.

Metsästäjäin keskusjärjestön tehtävänä oli turvata metsästyksen jatkuvuus kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja edistää tarkoituksenmukaista metsästystä ja riistanhoitoa.  Järjestön laissa määrätyt tehtävät olivat:

-kehittää metsästystä, riistanhoitoa ja suorittaa riistanhoidon kokeilua

-edistää metsästystä ja riistanhoitoa koskevaa koulutusta ja neuvontaa

-ohjata ja valvoa riistanhoitopiirien toimintaa

-suorittaa  Maa- ja metsätalousministeriön määräämät tehtävät sekä suorittaa muut sille lain mukaan kuuluvat tehtävät.

Järjestö julkaisi jo tuolloin Metsästäjä-lehteä. 

Tällä organisaatiolla, joka lakkautettiin v. 2011 jolloin siitä riistanhoitopiirien kanssa muodostettiin  Suomen Riistakeskus, oli suuri merkitys siihen, että Suomeen alettiin perustamaan metsästysseuroja kiihtyvällä vauhdilla ja se ohjasi niiden toimintaa.

Niinimäen Korpi-Veikkojen perustaminen

Tiistaina 26.6.1962 Nevalan taloon kokoontui joukko niinimäkisiä miehiä perustamaan Niinimäelle metsästysseuraa.  Nämä miehet olivat Aku Tikka, Esko Tikka, Olavi Matilainen, Lauri Varis, Viljo Varis, Matti Manninen (Jokela), Pentti Manninen, Eero Lehtomäki, Artturi Manninen, Arvi Kärkkäinen  ja Eero Kurki.  Paikalle oli tullut myös riistapäällikkö L.Mikkola, joka oli avannut kokouksen ja toiminut sen puheenjohtajana.  Sihteerinä oli toiminut V.A.Könonen, joka, samoin kuin Mikkolakin lienee olleen riistanhoitopiirin miehiä.

Kokouksessa oli päätetty perustaa metsästysseura nimeltä Niinimäen Korpi-Veikot.

Tehdyn päätöksen mukaan uusiksi jäseniksi seuraan otetaan maanomistajat,  heidän perheenjäsenet sekä alueella asuvat.  Liittymismaksuksi oli päätetty 300 markkaa ja vuosimaksuksi 200 markkaa.

Kokouksessa oli luettu mallisäännöt, jotka oli ollut jo silloin olemassa.

Johtokuntaan oli valittu Olavi Matilainen (pj), Pentti Manninen (sihteeri ja taloudenhoitaja), Viljo Varis, Eero Lehtomäki, Esko Tikka ja Matti Manninen.  Pöytäkirjan tarkastajiksi oli valittu Artturi Manninen ja Olavi Matilainen.

On onnekasta, että tämän perustavan kokouksen pöytäkirja löytyi.  Myöhempiä seuran toimintaan liittyviä vanhoja asiakirjoja ei ole kaikkia löytynyt, joten tämän historiikin kirjoittamisessa turvaudutaan osin miesmuistiin.

Myöhemmin seura rekisteröitiin, jolloin siitä tuli Niinimäen Korpi-Veikot  r.y.  Nykyisin siihen kuuluu jo yli kahdeksankymmentä jäsentä ja maita sille on vuokrattu yli 5000 hehtaaria.  Vanhin seuran jäsen on v. 1928 syntynyt kunniajäsen Matti Manninen (Turpeela)

Kerrotaan, että pian seuran perustamisen jälkeen Niinimäen kauppaan oli tullut mies, joka oli puhunut mukavia ja seurannut tarkoin kaupassa olleiden miesasiakkaiden keskusteluja.  Sitten hän oli kysynyt, että missä asuu Korpi-Veikkojen puheenjohtaja Olavi Matilainen ja mennyt tapaamaan Olavia Reittulaan.  Kun Olavi ei ollut kotona, oli mies mennyt Nevalaan tapaamaan Korpi-Veikkojen varapuheenjohtajaa Aku Tikkaa.  Siellä oli selvinnyt, että mies oli Supon etsivä, ja ilmeisesti hänen käyntinsä pääasiallisena tarkoituksenaan oli ollut selvittää, onko metsästysseura perustettu Suojeluskunta-hengessä.  Silloin Puna-Valpon jälkimainingeissa elettiin vielä sellaisia aikoja.

Seuran harrastus- ja urheilutoiminta

Savikiekkoammunta oliheti alusta lähtien vahvasti mukana seuran toiminnassa.

Savikiekkoratoja kyhäiltiin niihin aikoihin miltei jokaiseen kylään soille, pelloille, taimikkoaukuille tms.  Niin tehtiin myös Niinimäellä.  Korpi-Veikkojen ensimmäinen kiekonheitin oli vanhoista osista koottu, ja jousi siihen oli otettu Deeringin niittokoneesta.  Metsästyshaulikoiden piippuja oli sorvailtu väljemmiksi paremmin kiekkoammuntaan sopivaksi, ja olipa jotkut sahanneet rautasahalla metsästyshaulikkonsa piipun suusta supistukset pois.  Myös haulikoiden periä oli muokkailtu nopeaan olallevetoon  ja poskelle paremmin sopivaksi.  Vakituisen ampumapaikan puuttuessa kiekkoja Niinimäellä ammuttiin ainakin Siimeksen luona puulaanissa, Reittulan pellolla, Nevalan pellolla, Syrjälän pellolla, Syrjälän pihassa, Turpeelan pellolla ja Kumpulan metsäaukiolla.  Paikan valinnassa oli tärkeää, että ohiammuttu kiekko putosi pehmeään maastoon rikkoutumatta, jolloin kiekkoja voitiin käyttää uudelleen. 

Ampumataidot kehittyivät, ja sen myötä alkoi tulla kilpailumenestystä.  Moni Korpi-Veikkojen ampujista on ollut voittamassa pitäjänmestaruuksia joukkuekilpailussa,  ja v. 1964 Pentti Rönkkö voitti pitäjänmestaruuden niin skeetissä kuin riistapolkukilpailussakin.

Kajaanissa pidetyssä piirin mestaruuskisoissa Korpi-Veikoista Pyhäjärveä riistapolkukilpailussa edustivat Pentti Rönkkö ja Kaino Lehtomäki saavuttaen toisen sijan.

Alkuaikojen parhaan kilpailumenestyksen riistapolkukilpailussa sai osakseen Kaino Lehtomäki saavuttamalla Oulun piirin joukkueessa SM-hopeaa.

Vuonna 1976 perustettiin Keski-Pohjan piiri, ja Korpi-Veikot liittyi siihen alusta lähtien. Sen jälkeen Sirpa Matilaisen saavuttama Sm-pronssi on haulikkolajeissa paras saavutus.   Hirvi- ja luodikkoammunnoisaa Korpi-Veikkoja edustivat Esko Tikka, Markus Manninen ja Osmo Ylisuvanto.

Hirvenhiihtokilpailujen järjestäminen Niinimäellä aloitettiin v. 1976.  Parhaimmillaan kilpailuissa on ollut jopa 150 kilpailijaa.  Nykyisin on vakiintunut kahden hirvenhiihto tai -juoksukilpailun järjestäminen vuosittain.

Hirvenhiihdossa parhaan menestyksen on saavuttanut seuramme kasvatti Pertti Varis voittamalla v. 1985 Suomen mestaruuden. 

Myös Tarja Variksen (Karjalainen) Sm-pronssi v. 1994 on erinomainen saavutus.

Suomen- ja piirin mestruuskilpailuista ovat vuosien varrella saaneet mitaleja Pertin ja Tarjan lisäksi viesti- ja joukkuekilpailuissa Eero Tikka, Tuomo Huuskonen, Markus Manninen ja Osmo Ylisuvanto.

Myös seuran urheilujäsenet Teuvo Kulju, Marja Kulju, Helena Jussinniemi, Jouko Heinonen ja Sari Härkönen ovat saaneet hirvenhiihdossa ja -juoksussa lukuisia Sm- ja Pm- mitaleja.

Hirven metsästys

Metsästysseuran perustamisen alkuvuosina metsästys oli pääasiassa pienriistan metsästystä.  Kanalintuja oli runsaasti, metsästäjät nuoria ja jalkavia, hirviä vähän – tuosta se johtui.  Vuosien myötä riistakannoissa tapahtui muuttumista.  Metsät muuttuivat hirviä suosiviksi ja hirvikanta kasvoi vuosi vuodelta joitakin taantumavuosia lukuunottamatta.  Samalla kanalintukannat, etenkin metsokanta, pieneni.  Hirven metsästyksen osuus alkoi pikkuhiljaa korostua.

Jo ennen metsästysseuran perustamista niinimäkiset olivat metsästäneet hirviä.  Kerrotaan, että eräänä kuulakkaana syysaamuna  Aku Tikka oli kuullut pihallaan, kun paajakkaperäläiset olivat ampuneet hirven.  Silloin  hän oli päättänyt, että ensi syksynä meilläkin metsästetään hirvia.

Oli hankittu maanvuokrasopimuksia noin 3000 hehtaaria, joista merkittävin vuokraus oli ollut Peuranmaan n. 600 hehtaaria.

Niinpä seuraavana syksynä  Aku Tikan hirviseurue, johon Aku Tikan lisäksi kuuluivat Veikko Huuskonen, Veikko Matilainen, Olavi Matilainen, Viljo Varis, Esko Tikka ja Eero Tikka, aloitti hirven metsästyksen Olavi Matilainen johtamana 16.10.1959.  Lupa oli saatu yhdelle hirvelle.  Vaikka hirven metsästyksestä kuluneiden vuosikymmenten aikana voisi kertoa tarinoita paljonkin, tätä ensimmäistä metsästystä vuonna 1959 on syytä tarkastella tarkemmin.  Silloin hirviä oli erittäin vähän.  Muutaman hirven jäljet oli nähty, mutta ne olivat jättäneet läpikulkuhirvet.  Lintunevalle hyvälle kulkupaikalle oli rekennettu vartiokoju.  Kerrotaan, että Olavi Matilainen oli ollut hirvipassissa yhtäjaksoisesti 14 tuntia, ja Veikko Matilainenkin oli passissa ollessaan lueskellut monta romaania.  Olipa käynyt niinkin, että Esko Tikka oli poistunut vartiopaikaltaan kotiinsa kahville ja palattuaan todennut, että kojun vieressä oli hirven jäljet,  mutta myös sen perässä kulkeneen miehen jäljet.  Pesos Jallu Komulta oli jäljittänyt hirveä meiningillä, että kyllä se siitä takaisin kääntyy.  Ei ollut kääntynyt, ja Jallu oli loppujen lopuksi joutunut palaamaan Rillankiveltä postiautolla.  Marraskuu oli jo loppumaisillaan, kun Niinimäentietä rakentamassa ollut Viljo Varis huomasi kahvivettä hakiessaan hirven jäljet.  Oli tehty sotasuunnitelma.  Seuraavana päivänä miehet menivät passiin ja hyväjalkainen Viljo lähti hirven perään.  Hirvi teki lenkin kaukana Rantasydänmaalla, mutta lähti palaamaan, ja kohta kuuluikin Lintunevalta kiväärin pauketta.  Olavi Matilainen oli ampunut seurueen ensimmäisen hirven, nelipiikkisen uroksen.

Metsästys jatkui Aku Tikan hirviseurueen nimellä vuoteen 1969 asti.  Vuosina  1963 ja -64 kaatolupia saatiin yhdelle hirvelle.  Vuosina 1965, -66 ja -67 oli kaatoluvat yhdelle hirvelle, mutta kaatoja ei saatu.  Vuonna 1968 oli myös yhden hirven kaatolupa.

Vuonna 1969 Aku Tikan hirviseurue ja Komu-Rannan Metsästäjät metsästivät yhdessä.  Lupa oli jälleen yhden hirven kaatoon.  Silloin haavoittuneen hirven löytämiseen käytettiin ensimmäisen kerran koiraa, jonka avulla hirvi saatiinkin kaadettua.   Seurueen johtajina toimivat  tuolloin Tauno Vuohtoniemi  ja Esko Tikka.

Vuosina 1970 ja -71 hirvi oli rauhoitettu.  Vuonna 1972 hirven metsästys siirtyi Korpi-Veikoille, ja metsästystä jatkettiin edelleen Komu-Rannan Metsästäjien kanssa  aina vuoteen 1984 saakka.  Erkaantumiseen vaikuttivat suuret kaatolupamäärät ja koirien tulo, joka syrjäytti pikkuhiljaa siihen asti huutaen ja kalikoita kolistaen tapahtuneen miesajon.  Koiria oli alussa Kaino Lehtomäen Rakke, Tapio Mannisen Kimi, Matti Mannisen Myrsky ja Eero Tikan Raiku.  Koirat muuttivat metsästystä radikaalisti.  Enää ei kuulunut ajomiesten kalikoiden kolketta ja lähestyvää huutoa, kuten Lassi Puron ”mitä sinä siinä makaat, ylös siitä, ala mennä jo”, vaan koirien lähestyvää haukkua, joka oli vieläkin jännittävämpää.

Myöhemmin erittäin innokkaat koiramiehet Unto Varis, Pertti Varis, Markus Manninen ja  Ari Ruotsalainen ovat ansiokkaasti tuoneet jahtiin itsekukin useitakin koiria – käyttövalioita miltei poikkeuksetta.  Myös Ahti Heinosella on nykyisin nuori käyttövalio.  Nämä miehet ovat olleet aktiivisesti mukana Korpi-Veikkojen alueella kerran vuodessa järjestettävissä hirvenhaukkukokeissa.  Myös Jukka Tantulla on ollut kaksi hirvikoiraa.

Vuosien aikana hirven metsästys on muuttunut valtavasti.  Nyt metsäautotiet helpottavat hirvenjälkien etsintää, passeihin siirtymistä ja turvallista ampumista niiden varsille tehdyiltä ampumalavoilta.  Yllämme on metsästyspuvut, jotka sietävät huonotkin sääolot.  Aseemme ovat tarkkoja ja tehokkaita.  Metsästäjien keskinäiseen yhteydenpitoon on radiopuhelimet ja kännykät.  Koirilla on tutkat, joten niiden liikkumista ja jopa haukkumista voi itse kukin seurata kännykästään.  Hirviä ei enää tarvitse nylkeä ja paloitella missä tahansa, vaan sitä varten on nylkyvaja, kylmiö ja hygieeniset tilat paloitteluun.  Metsästys kaiken kaikkiaan on muuttunut ammattimaisemmaksi kokemuksen ja kehittyneen johtamisen myötä.  Onko tuo jo liiankin helppoa, kuulee joskus kysyttävän.  Ei se sitä kuitenkaan ole.  Maailma on muuttunut kuluneina vuosikymmeninä kaikilta osin, miksi ei sitten hirven metsästyskin.  Mutta kuitenkin meidän on hyvä muistella sitäkin, millaisia olivat ne hirvimiehet, jotka vuonna 1959 istuivat passissa jopa 14 tuntia tai romaaneja pitkässä passissa ajankulukseen lukien tietämättä lainkaan, missä ajomies menee sen ainoan hirven perässä, jonka jäljet oli kovan etsimisen jälkeen löydetty.  Tuo se on kysynyt miehiltä vahvaa uskoa, ja heitä on kunnioitettava.

Korpi-Veikoissa hirviä metsästää aktiivisesti noin 20 metsästäjää pienin vuosittaisin vaihteluin.  Tämä porukka on pysynyt lähes samana vuosikymmenet.  Sen keski-ikä lähentelee jo seitsemääkymmentä.  Siihen kuuluu myös kaksi naista, pidempään jo metsästänyt Alli Vesterinen  ja uusi aloitteleva tulokas Pinja Varis.  Porukkaa johtaa jo ikonisen aseman pitkäaikaisella johtajuudella saavuttanut Unto Varis ja varajohtajina toimivat Markus Manninen, Pertti Varis ja Jouni Manninen.  Johtajistossa ei ole juurikaan tapahtunut muutoksia, mikä kuvastaa porukan keskinäistä luottamusta ja hyvää yhteishenkeä.  Mainittakoon, että tämä hirviporukka on ja on ollut erittäin aktiivinen seuran muussakin toiminnassa, erityisesti erilaisissa talkoissa.

Hirviä Korpi-Veikkojen hirviporukka on näinä vuosina kaatanut arviolta kolmisensataa.  Siitä kaikesta saisi runsaasti tarinoita, mutta todettakoon vain, että  jokainen on kaatonsa saanut.

Seuran jäsenille, maanomistajille ja naapuriseurojen edustajille Korpi-Veikot on järjestänyt syksyisin hirvipeijaiset.  Se on vieläkin odotettu tapahtuma, vaikka enää niitä ei järjestetäkään niin suurimuotoisina kuin aiempina vuosina, jolloin niissä esitettiin ohjelmaa ja tanssittiin elävän musiikin tahdissa.  Moni muistaa hyvin vieläkin ne lukuisat Rytyperän näytelmäkerhon nauruhermoja kutkuttavat esitykset,  joiden päänäyttelijöinä olivat Unto Harakka (Unto Varis), Kutju-Paavo (Tuomo Ruotsalainen) ja Pentti Matala (Pentti Manninen).  Niissä esityksissä käsikirjoitus taisi muokkautua lopulliseen muotoonsa vasta esitysten aikana, mutta noilta luonnenäytelijöiltä sekin onnistui.

Muu metsästys

Metsästyksen  jatkuvuudenturvaamiseksi kestävän käytön periaatteen mukaisesti seura rajoittaa tarvittaessa pienriistan metsästystä saaliskiintiöin, rauhoituksin, rauhoitusaluein ja tarvittaessa jopa lyhentäen Riistakeskuksen alueelle säätämiä metsästysaikoja.  Seuran päätökset perustuvat alueen riistakolmiolaskennassa tehtyihin riistahavaintoihin. Nämä seuran tekemät päätökset koskevat lähinnä kanalintuja ja jäniksiä, mutta nykyisin myös kauriita.

Verrattuna aiempiin vuosikymmeniin kanalintujen metsästys on vähäistä.  Suurimpana vaikuttajana siihen lienee metsästäjien korkea ikärakenne.  Myös jäniksen metsästys on nykyisin aiempaa huomattavasti vähäisempää, vaikka vuosittaiset jäniskannat ovat merkittävästi lisääntyneet ja kestäisi paljon nykyistä suuremman verotuksen.  Seuran alueella on nykyisin vain muutama jänistä ajava koira, kun niitä takavuosina oli lähes jokaisessa talossa.

Uusia eläinlajeja on tullut.  Supikoira ja minkki, pahoja riistakannan tuholaisia kumpikin, ovat olleet alueellamme näädän lisäksi jo vuosikymmeniä,  ja niillä on kiistatta vaikutusta etenkin kanalintukantoihin.  Niiden pyydystämistä pitäisi tehostaa merkittävästi.

Villisika, joskus isoinakin laumoina, on saanut meidänkin seuran metsästäjiä vauhdilla liikkeelle yhdessä naapuriseurojen metsästäjien kanssa.

Suurpedoista ilves, karhu, ahma ja aika ajoin sudetkin ovat alueellamme.  Olemme voineet osallistua ilveksen kannanhoidolliseen metsästykseen, kuten myös karhun kannanhoidolliseen metsästykseen Osmo Tikan porukassa, jossa joitakin seuramme metsästäjiä on ollut mukana.  Pyhäjärven toinen ja Korpi-Veikkojen alueelle ensimmäinen karhu, joka oli kansan suussa ristitty Remuksi, kaadettiin 27.9.2020  Esko Heinosen kaatamana.

Näitä asioita ei kukaan olisi uskonut silloin, kun Korpi-Veikot 26.6.1962 perustettiin.

Seuran muu toiminta

Korpi-Veikkojen puheenjohtajina ovat toimineet  Olavi Matilainen v. 1962-1978, Unto Varis v. 1979-1982, Timo Heinonen v. 1983-1985, Markku Kärkkäinen v. 1986-1993, Osmo Ylisuvanto v. 1994-2018 ja Ari Varis v. 2019 jatkaen edelleen.

Sihteerinä ovat toimineet Pentti Manninen v. 1962-1982, Markus Manninen v. 1983-2020 ja Sami Varis v. 2021 jatkaen edelleen.

Vuonna 1979 Korpi-Veikot osti Niinimäen Pienviljelijäyhdistykseltä Siimeksen talon 2300 markan kauppahinnalla.  Talo oli päässyt jo pahoin rappeutumaan, ja sitä kunnostettiin talkoovoimin usean vuoden ajan.  Kunnostusta varten seura otti Osuuspankilta lainaa 15000 markkaa.  Samana vuonna Siimeksessä alettiin pitämään tansseja aika säännöllisesti, joka jatkui aina vuoteen 2008 saakka.

Pian Siimeksen oston jälkeen tehtiin talon taakse vuokramaalle haulikkorata, johon myöhemmin hankittiin automaattilinko.  Silloin  jo voitiin ampua kaksoiskiekkojakin.  Radan kehittämiseen Pyhäjärven kunta myönsi avustusta 7000 markkaa.  Vuonna 1985 seura teki tälle alueelle näyttösuojan kivääriammuntaa varten.  Nämä toimenpiteet mahdollistivat monipuolisen harjoitus- ja kilpailutoiminnan.

Vuonna 1986 seura teki päätöksen Siimeksen laajennusosan rakentamisesta,  ja kiinteistöön otettiin kunnan vesiliittymä.  Samana vuonna seuran alue oli ensimmäisen kerran haukkukoemaastona.

Siimeksen laajennusosa, jossa keittiö, toteutettiin seuraavana vuonna 1987 Eero Hakalan urakoimana.  Laajennusta varten seura otti pankkilainan, jonka takuumiehinä olivat seuran hallituksen jäsenet.

Vuonna 1988 hirviporukka rakensi Siimeksen taakse nylkyvajan.  Myöhemmin siihen tehtiin myös kylmiö, jonka laitteet ostettiin käytettynä  Pyhäjärven kaupungilta.

Kota rakennettiin Siimeksen taakse 1990-luvun alkupuolella.  Se on tullut erittäin tärkeäksi etenkin hirviporukalle.  Sinne aamuisin kokoonnutaan, siellä pidetään ruokatauot, siellä käydään jälkipelit, siellä istutaan joskus iltaa kaverisuhteita lujittaen ja uusia kaverisuhteita luoden.

Vuonna 1990 Siimeksen salin puolelle laitettiin nykyinen lämmitys.  Samana vuonna seura otti tehtäväkseen Sähkösarjan kiinteistön purkutyöt Pyhäsalmessa  ja sai siitä 12000 markkaa. 

Vuonna 2003 seura teki radiopuhelimien yhteishankinnan kaikille hirvimiehille (25 kpl).

Vuonna 2004 seura osti pienoishirviradan ja ilmakiväärin.

Vuonna 2007 seura osti tarjousten perusteella Pyhäjärven kaupungilta Lossirannassa sijainneen hirsirakennuksen, joka purettiin, siirrettiin Siimekseen  ja rakennettiin saunaksi.

Vuodesta 2013 alkaen seura on pitänyt hirvenhaukkukokeet vuosittain. 

Vuonna 2014 Siimeksen  keittiöosaan hankittiin ilmalämpöpumppu.

Huomionarvoista on, että kaikki nuo rakennus- ja kunnostustyöt Siimeksen laajennusosan rakentamista lukuun ottamatta on tehty talkootyönä.  Näin Siimeksestä on saatu keidas,  joka hyödyttää erämiehiä ja kyläläisiä monin tavoin.

Seuran nykytila

Korpi-Veikkojen asiat ovat tänä päivänä hyvällä tolalla.  Sen talous on kunnossa.  Kaikki tarvittava on hankittu ja pidetty kunnossa.  Sen toiminta jatkuu edelleen vireänä.

Niinimäen Korpi-Veikot r.y. on metsästysseura, joka tiedetään melko hyvin läpi valtakunnan.  Tunnetuksi sen ovat tehneet seuran  jäsenten kilpailumenestys, seuran järjestämät kilpailut ja koirakoetoiminta.  Naapuriseurojen kanssa seurallamme on hyvät suhteet.

Voimme olla kiitollisia niille ahkerille seuramme jäsenille, jotka itseään säästämättä ovat tehneet erilaisia talkoita rakennuksia rakentaen, niitä kunnostaen, kilpailuja järjestäen ja niissä toimihenkilöinä toimien, hirvilavoja rakentaen jne.  Tuo aktiivinen joukko ei ole seuran jäsenmäärään verrattuna suuri.  Osa näistä aktiiveista on jo siirtynyt tuonpuoleisille metsästysmaille, ja heitäkin muistamme lämmöllä ja kiitollisuudella, kuten myöskin kaikkia iäisyyteen jo siirtyneitä seuramme jäseniä.

Yksi ongelma seurallamme kuitenkin on.  Sen jäsenten keski-ikä on korkea. Vielä se ei tunnu merkittävästi seuran toiminnassa, mutta muutaman vuoden kuluttua tilanne on jo huonompi.  Nyt meidän pitää miettiä,  mistä seuraan saadaan nuoria ja aktiivisia jäseniä,  jotka jatkaisivat ja kehittäisivät edelleen maineikkaan seuramme toimintaa.  Mikä olisi se vetovoima, jolla saisimme  nykyisen ”kännykkäsukupolven” aktiivisesti  mukaan joukkoomme?  Tästähän toimintaa olisi hyvä jatkaa.  Ellei siinä onnistuta, on mahdollista, että metsästysseuroja joudutaan jatkossa yhdistelemään.

Vaikea kysymys.  Rehellisyyden nimessä on todettava, että on tämän historiikin kirjoittaja itsekin joutunut joskus miettimään harrastuksensa mielekkyyttä, kuten esimerkiksi lähtiessä loppusyksystä perjantai-iltoina töiden jälkeen ajamaan Etelä-Suomesta Niinimäelle viikonlopun hirvireissulle yrittämään viimeisiä tiukassa olevia hirviä,  päällä työviikon rasitukset, alla joskus viimeisillään olevat kesärenkaat, kelin vaihdellessa sateesta jäiseksi, pimeän tien nielaistessa auton valot enimmäkseen, pyyhkijöiden tehdessä kalvoa tuulilasiin, dieselin nakuttaessa unettavasti…Ja kun perillä odottaa kylmä torppa  jota on lämmitettävä pikkutunneille, ja kun herätys on aamulla kuudelta ja pitää lähteä etsimään hirven jälkiä…Ja kun sunnuntai-iltana on palattava takaisin…

Mutta on se mielekkyys kuitenkin aina löytynyt porukan yhteishengestä, yhdessä tekemisen ilosta, metsästyksen jännityksestä vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ja huumorista, joka kukkii kodalla kaikista parhaiten.

Syyskuussa 2022

Esko Heinonen

Niinimäen Korpi-Veikkojen jäsen

p.s.  Sattuipa kerran niin, että kun olimme kokoontuneet kodalle metsästystä varten tuli sinne riistanvartija.  Siinä hetki rupateltiin,  ja riistanvartija kysäisi meidän koirista.  Intouduimme kehumaan Vekkua, jolla oli niin tiheä haukkukin, että peräti 150 kertaa minuutissa.  Tällöin muuan mies porukastamme sanoi pieni virne suupielessään, että  ”suurin piirtein tuohon se minunnii vaimo  parraimmillaan pystyy.”